Yllättäen meille ilmestyi jääkaappiin sankolllinen mustaherukoita ja koska kukaan meidän perheessä ei varsinaisesti ole mikään suuri mustaherukan ystävä kun puhutaan mustaherukoista mustaherukoina, piti yrittää keksiä jotain mitä herukoista tekisi.
Suurimman osan herukoista sain keitettyä mehuksi vaikka se olikin tympeää ja aikaavievää puuhaa (aloin haaveilemaan mehumaijasta, tosin se tietäisis itten enemän marjanpoimintaa jotta vehkeelle tulisi käyttöäkin..). Joten vinkki mustaherukkalikööristä alkoi kuulostaa houkuttelevalta.
Vaikka ei tuohon likööriin nyt niin paljon marjoja uponnut, niin mielenkiinnolla odotan minkä makuista juomasta tulee. Ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan oli 1 osa viinaa, 1 osa marjoja ja 1 osa sokeria. Laitetaan pulloon (tai pulloihin pareminkin) ja jääkaappiin seisomaan muutomaksi kuukaudeksi. Kerran viikossa parissa pulloja sekoitellaan ja ennen tarjoamista siivilöidään marjan kuoret pois.

Ensilumien myötä saamme ehkä maistella likööriä, viimeistään jouluksi lienee valmista!