lauantai, 28. heinäkuu 2012

Muutto

Blogini jatkaa eloaan uudessa osoitteessa. Tai sanoisinko enneminkin uusissa osotteissa? Käsityöblogi jatkaa eloaan edelleen nimellä Puikotellen ja leivonta-aiheiset julkaisut muutti omaan osoitteeseensa, joka löytyy Tahmatassun jauhopukilta.

Vanha materiaali muuttaa uusiin osoitteisiin jahka aikaa ja motivaatiota todelliseen muuttoon löytyy :)

keskiviikko, 27. kesäkuu 2012

Hasselpähkinä-suklaakuppikakut

Voihan ällömakea ähky sentään!
Sain äidiltäni lainaan keittokirjan, joka on täynnä toinen toista ihanamman kuulosia reseptejä syötävän näköisiä leivoksia. Suu vettyi jo ajatuksestakin, että pääsisi tekemään raikkaan vihreää limepiirakkaa tai jättisuuria cookieseja...

Ensimmäisenä kokeiluun päätyi kuitenkin hasselpähkinä-suklaakuppikakut. Nämä oli yllättävän yksinkertainen tehdä, vaikka paikoitellen ohje tuntuikin avan järjettömältä (kuka oikeasti sekoittaa sähkövatkaimella läjän jauhoja ja pienen nokareen voita keskenään?) niin sinnikkäästi tein kakkuset uuniin saakka. Niiden jäähdyttyä kävin kuorrutuksen kimppuun. Lapset nuolivat innoissaan vispilät, mikäpä voisi oikeastaan olla parempaa kun voi, tomusekori ja maito sekaisin?
Ja siis, hyviä nämä kyllä ovet, ihan vaan kamalan makeita :D






Kuppikakun keskellä on hasselpähkinäsuklaa-yllätys.

Hasselpähkinä-suklaakuppikakut (12 kpl)

100 g (1,5dl) vehnäjauhoja
20 g (0,5 dl) kaakaojauhetta
140 g (1,6 dl) sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40 g suolatonta huoneenlämpöistä voita
1,2 dl täysmaitoa
1 kananmuna
120 g hasselpähkinä-suklaalevitettä
n. 36 kokonaista kuorittua hasselpähkinää

Kuumenna uuni 170 asteeseen.
Mittaa jauhot, kaakaojauhe, sokeri, leivinjauhe ja voi kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella (tai monitoimikoneella) hiljaisella teholla, kunnes seos on murumaista ja ainekset on sekoittuneet keskenään. Kaada maito hitaasti seokseen ja vatkaa kunnes aineet on sekoittuneet kunnolla. Lisää muna ja vatkaa hyvin.
Lusikoi taikina paperivuokiin niin, että vuokaan jää 1/3 tyhjää. Paista uunissa 20 min. Anna jäähtyä. Tee jäähtyneiden kuppikakkujen keskelle kolo ja täytä se pähkinä-suklaalevitteellä.

Kuorrute:
250 g (n. 4 dl) tomusokeria siivilöitynä
80 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
0,25 dl täysmaitoa
80 g pähkinä-suklaalevitettä

Vatkaa tomusokeri ja voi sähkövatkaimella (tai monitoimikoneella) tasaiseksi seokseksi. Kaada maito joukkoon hitaasti sekoittaen pienellä nopeudella. Kun maito on sekoittunut, vatkaa suurella nopeudella n. 5 min. Lisää pähkinä-suklaalevite puuhaarukalla sekoittaen. Laita kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele n. 3 pähkinällä.



Ja kannattaa tosiaan käyttää omaa harkintaansa, milloin vatkailee sähkövatkaimella ellei halua ohutta jauhokuorrutusta itselleen...

sunnuntai, 3. kesäkuu 2012

Lisää hirviöitä..

Muutoma ystävä ja tuttava pyysi, että tekisin heillekin kirjoja ahmivia hirviöitä. Mikäs siinä, näitä on niin hauska tehdä :)
Nämä hirviöt saivat hieman pilkettä silmäkulmaan.



Aapiskökön sanoin: ahmikaa kirjoja ystävät!

sunnuntai, 3. kesäkuu 2012

Hirviöt kirjoja syömässä!

Etsiessäni ohjetta ihan-johonkn-muuhun, törmäsin askarteluohjeisiin kerrassaan vallottaviin kulmakirjanmerkkeihin! Materiaalistakaan ei ollut puutetaa, päinvastoin. Kerrankin joku ihan järkevä asia mihin käyttää askartelussa kertyneitä pieniä jämäpaloja, joista ei saa kortteihin oikein mitään järkevää aikaiseksi.
Ohjeet kirjanmerkkeihin löytyy täältä. Itse tein sapluunan ruutupaperille, jolloin oli lähes mahdoton saada neliöitä menemään vinosti toisiinsa nähden. Meillä lapset rakastui kirjanmerkkeihin myös ja varsinkin esikoinen oli innoissaan, kun lupasin, että hän saa valita kumman merkin haluaa omaan käyttöön (tällähetkellä meillä on kesken muumilaakson marraskuu ja sitäkään kirjaa ei ihan yhdessä illassa saa luettua iltasatuna).







Kumpaankin kirjanmerkkiin käytin kolmea eri paperia. Pohjaväriä, kuviopaperia ja kermanväristä "hammaspaperia". Silmät on rakentuneet samoista papereista; alimmaisena on "hammaspaperia", keskimmäisenä kuviopaperin nurjapuoli ja päälimäisenä pohjaväriä.

sunnuntai, 3. kesäkuu 2012

Onnittelukortti ylioppilaalle

Meidän ainoat ylioppilasjuhlat pitkään aikaan oli eilen ja siksipä oli taas aika miettiä korttiaskartelua. Paikallisessa askartelukaupassa käydessä sain hyvän vinkin kortin tekoon, joskin muokkasin ideaa oman näköiseksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kortista tuli mielestäni varsin kaunis.



"Maailman on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan" -Muumipappa.
  •  

  • Linkkilista

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Opiskeleva kahden pojan äiti yrittää jossain välissä saada aikaiseksi jotain luovaakin.

  • Tagipilvi